Käsien pesu

Pitkäperjantaina 10.4.2020

   Koronaviruksen kurimuksessa me suomalaiset olemme oppineet pesemään kätemme. Käsienpesun merkitys on korostunut jokapäiväisessä elämässä. Käsiä pestään jonnekkin lähtiessä ja sieltä tullessa. Ovenkahvoja jynssätään ja käytetään käsidesiä ja desinfioivia puhdistusaineita.

   Maailmanhistorian kuuluisin käsien pesu tapahtui pari tuhatta vuotta sitten kun Pontius Pilatus pesi kätensä Jeesuksen tuomitsemisen jälkeen. Ilman tätä tapahtumaa Pilatus tuskin olisi jäänyt historiaan, nyt hänet tietävät kaikki. Näistä tapahtumista on jäänyt nykyajankin kielenkäyttöön sanonta: ” pesen käteni.” Joka on toisin sanoen: ” kiellän minkäänlaisen osallisuuden mihinkään tapahtuneeseen. Vapautan itseni jo ennakkoon.”

   Samana aamuna oli tuomiota odottamassa toinenkin mies. Maaherralla oli tapana vapauttaa juhlan aikana yksi vanki, se, jonka kansa tahtoi. Heillä oli silloin kuuluisa vanki nimeltään Barabbas. Barabbas oli osallistunut kapinaan Rooman hallitusta vastaan. Hän oli siis syyllistynyt rikokseen, josta Jeesusta syytettiin. Barabbas oli Rooman vihollinen, mutta juutalaisten silmissä hän saattoi olla sankari. Barabbaan aramealainen nimi merkitsee kirjaimellisesti ”isän poikaa” (Bar-Abba). Joissakin vanhoissa käsikirjoituksissa hänen koko nimekseen on annettu Jeesus Barabbas, mutta myöhemmät kopioitsijat ovat ilmeisesti poistaneet etunimen, jotta vältyttäisiin sekaannukselta ja pyhän nimen liittämisestä pahamaineisempaan hahmoon. Oliko Pilatuksella siis tuomittavanaan kaksi Jeesusta?

   Barabbas oli siis vangittuna muiden kapinoitsijoiden kanssa, jotka olivat kapinan yhteydessä tehneet murhan. Niin väkijoukko meni Pilatuksen luo ja alkoi pyytää, että hän tekisi niin kuin hänen tapansa oli. Kun kansa oli koolla, Pilatus kysyi: ” Kumman te tahdotte minun vapauttavan teille, Barabbaksen vai Jeesuksen jota sanotaan Kristukseksi?” ”Tahdotteko, että vapautan teille juutalaisten kuninkaan?”

   Jeesus seisoi maaherra Pilatuksen edessä, ja maaherra kysyi häneltä: ”Sinä siis olet juutalaisten kuningas?” Jeesus vastasi:”Sinäpä sen sanoit.” Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään.

   Jeesuksen ollessa vaiti täyttyi Jesajan profetia. Pilatus tunnisti juutalaisten juonen ja halusi päästää Jeesuksen vapaaksi. Hän näet tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta luovutettu hänen käsiinsä. Mutta ylipapit kiihottivat kansaa pyytämään, että hän pikemminkin vapauttaisi Barabbaksen.

   Kun Pilatus istui tuomarinistuimella, hänen vaimonsa lähetti hänelle sanan:” Älä tee mitään sille vanhurskaalle miehelle, sillä minä olen viime yönä unessa kärsinyt paljon hänen takiaan.”

   Pilatuksen kuului jakaa oikeutta, mutta hän oli kiinnostuneempi poliittisesti edullisista ratkaisuista kuin oikeuden toteutumisesta. Hänellä olisi ollut monta tilaisuutta tehdä oikein. Hänen omatuntonsa todisti Jeesuksen syyttömäksi, ja Rooman lain mukaan syyttömiä ei olisi saanut surmata. Myös hänen vaimonsa kehotti vapauttamaan Jeesuksen. Pilatuksella ei ollut mitään syytä tuomita Jeesusta, mutta hän pelkäsi kansaa.

   Ihmisjoukot ovat ailahtelevaisia. Edellisenä sunnuntaina kansa rakasti Jeesusta, koska se uskoi hänen perustavan valtakuntansa. Perjantaina, kun Jeesus näytti menettäneen valtansa, kansa vihasi häntä. Kansannousun pelosta myöskään Jeesuksen ystävät eivät uskaltaneet puhua hänen puolestaan.

   Pilatus epäröi ensin antaa lupaa Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Hän ymmärsi uskonnollisten johtajien olevan kateellisia opettajalle, joka oli heitä suositumpi. Kun juutalaiset ottivat puheeksi keisarin, Pilatus alkoi pelätä. Historiankirjoituksista käy ilmi, että juutalaiset olivat jo uhanneet tehdä Pilatuksesta ja tämän perinteitä uhmaavasta toiminnasta virallisen valituksen. Mikäli uhkaus olisi toteutettu, Pilatus olisi todennäköisesti kutsuttu takaisin Roomaan. Hän oli siis vaarassa menettää työnsä. Rooman hallituksella ei ollut varaa sijoittaa kaikkiin maakuntiinsa suuria komppanioita. Siten yksi Pilatuksen päätehtävistä oli tehdä kaikkensa rauhan ylläpitämiseksi.

   Nyt Jerusalemissa oli alkamassa yksi antiikin suurimmista vuotuisista yleisötapahtumista. Juutalaisten tärkein juhla pääsiäinen. Jerusalemiin oli saapunut jopa puoli miljoonaa pyhiinvaeltajaa. Se oli valtava ihmisjoukko aikana, jolloin Rooman kaupungin asukasluku oli noin miljoona.

   Näillä jättimarkkinoilla huviteltiin, syötiin hyvin ja hierottiin tärkeitä kauppoja ja sopimuksia, mutta samalla pintaan nousi vahvoja poliittisia ja uskonnollisia jännitteitä. Vaikka Rooma oli hallinnut Juudeaa n. 30 vuotta, kapinahenki eli voimakkaana ja pääsiäisen aikaan Jerusalemissa kupli ja kiehui aina tavallista enemmän.

   Nyt ilmapiiri oli tavallistakin kiihkeämpi. Pilatus oli kukistanut taas yhden juutalaisten kapinan ja teloituttanut monia sen johtajia. Moni pidätetty kuitenkin odotti yhä kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa.

   Nyt Maaherran eteen oli tuotu Jeesus. Pilatukselle hän merkitsi vain yhtä uutta kapinoitsijaa, jonka vaarallisuudesta totuus piti kaivaa ulos nopeasti ja tehokkaasti. Pilatus ei aavistanut että kysymys totuudesta yhdistettäisiin häneen vielä kaksituhatta vuotta myöhemmin.

   Pilatus oli siis todella vaikeassa tilanteessa, hän tiesi Jeesuksen syyttömäksi, mutta samalla hän tiesi myös sen että saattaisi joutua maksamaan teoistaan. Jos hänen toiminnastaan tehtäisiin virallinen kantelu Roomaan, hän saattaisi menettää virkansa. Pilatus alkoi pelätä asemansa puolesta, kun juutalaiset vallanpitäjät toivat Jeesuksen hänen luokseen oikeudenkäyntiin. Tuona perjantaiaamuna hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko hän jatkaisi juutalaisten ahdistelua ja vaarantaisi poliittisen tulevaisuutensa tai sitten hän suostuisi juutalaisten vaatimuksiin. Jälkimmäisessä tapauksessa hän tuomitsisi miehen, jonka uskoi olevan syytön.

   Läpi koko oikeudenkäynnin tilanne oli Jeesuksen hallussa, ei Pilatuksen tai ylipappien ja fariseusten. Pilatus epäröi ja juutalaiset johtajat toimivat täynnä vihaa, mutta Jeesus pysyi rauhallisena. Hän tiesi, mikä oli totuus ja miksi oli tuomittavana. Jeesus tunsi Jumalan suunnitelman ja pysyi tyynenä painostuksesta ja vainosta huolimatta. Tuomiolla olivat todellisuudessa Pilatus ja uskonnolliset johtajat, ei Jeesus. Mekin saatamme joutua kokemaan kyseenalaistamista ja pilkkaa uskomme tähden. Vaikka olemme silloin ikään kuin tuomiolla syyttäjiemme edessä, Jumalan edessä he puolestaan joutuvat tuomiolle.

   Pilatuksella oli siis tuomittavana kaksi ”isän poikaa.” Jeesuksen, Taivaallisen Isän Pojan tai Barabbaan, jonka ”isän pojan” teostaan päätellen, oli kaikkea muuta kuin taivaallinen. Pilatuksen alkuperäinen kysymys onkin voinut kuulua: ” Kumman Jeesuksen te tahdotte, Barabbaan vai hänet jota kutsutaan Kristukseksi?” Pilatus tuo valittavaksemme erikoisen parin, toisella puolen seisoo synnitön, ei tästä maailmasta kotoisin oleva, ihmiseksi syntynyt Jumala. Toisella puolella näemme miehen joka on elänyt tämän maailman ehdoilla ja sen keinoilla koettanut saavuttaa itselleen omaisuutta, mainetta ja kunniaa. 

   Kumman me valitsemme? Hänetkö jonka joka ainut teko ja sana, paljastaa meidät syyllisiksi, koska ne kertovat kuinka kaukana omat tekomme ja puheemme ovat täydellisestä. Vai valitsemmeko hänet jota katselemalla, meidän ei tarvitse hävetä itseämme vaan jonka rinnalla epäonnistuneinkin voi kokea itsensä ainakin yhtä ihmistä paremmaksi. Kumman Jeesuksen me tahdomme? Hänetkö, jonka täydellisyys saa meidät voihkimaan syntisyyttämme, vai hänet jonka rinnalla kuka tahansa voi röyhistellä rintaansa.

   Niin, tahdommeko me sen mikä tulee Jumalalta vai sen mikä nousee ihmisistä? Pilatus antoi ihmisille valittavaksi, millaisen ”isän pojan” he tahtoisivat saavan elää, koska hän oli Jeesusta kuulustellessaan ymmärtänyt mistä Jeesuksen hengiltä saamis hankkeessa oli kysymys. Kansa vastasi: ”Barabbaksen.” Barabbas on lopultakin mieleisemme mies.

   Eikä kai se lopulta ihme olekkaan, Jeesus olemassa olollaan ja ehdottomuudellaan tuomitsee meidät syntisiksi ja sellaisia me emme tahdo olla, sillä oman syntisyyden kohtaaminen tuntuu liian pelottavalta, siksi on helpompaa että ympärillä elää ihmisiä jotka ovat vaipuneet paljon meitäkin syvemmälle ja sellaiseksi sopii hyvin Barabbas, tämän maailman keskellä elävän ”isän poika.”

   Mitä sitten tehdä Taivaallisen Isän Pojalle? Kun Pilatus kysyi että ”mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota kutsutaan Kristukseksi?” Kaikki vastasivat:” Ristiinnaulittakoon!” Pilatus kysyi vielä:” Mitä pahaa hän on tehnyt?” Mutta he huusivat vielä kovemmin:” Ristiinnaulittakoon!” Jumalan poika on liian suuri uhka, hänen läsnäolonsa voi saada kaiken tutun ja turvallisen luhistumaan. Hänen lähellään ei voi olla varma edes oman elämänsä oikeasta suunnasta. Hänen lähellään joutuu kysymään itseltään vaarallisia miksi? Kysymyksiä. Siksi hänestä on päästävä eroon, siksi hänet on surmattava. Ristiinnaulittava. Elävänä hän on liian suuri uhka.

   Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi:” Minä olen syytön tämän miehen vereen, vastuu on teidän.” Näennäisesti Pilatus jätti päätöksen tekemättä, mutta käytännössä hän teki päätöksen antaa kansan ristiinnaulita Jeesuksen. Käsien pesu ei puhdistanut häntä syyllisyydestä, eikä niin tapahdu meillekään.

Sami Holappa